HENKILÖTIETOJEN KERÄÄMINEN JA KÄYTTÖ
Henkilötiedot ovat tietoja, joiden avulla henkilö voidaan tunnistaa, ja niitä ovat esimerkiksi nimi, sähköpostiosoite ja postiosoitteet. Beiersdorf ei kerää käyttäjiensä henkilötietoja lukuun ottamatta tilanteita, joissa käyttäjä nimenomaisesti antaa tietonsa (esim. tilatessaan sähköisen uutiskirjeen, osallistuessaan tutkimukseen, kilpailuun tai arvontaan, tilatessaan näytteitä tai esitteitä ja pyytäessään tietoja) ja hyväksyy niiden käytön.
Tallennamme, käytämme ja siirrämme käyttäjän henkilötietoja ainoastaan suostumuksen mukaisesti ja aikaan ja sisältöön suhteuttaen vain sen verran kuin yksittäisissä tapauksissa on välttämätöntä, esimerkiksi vastataksemme käyttäjän kysymykseen tai huolenaiheeseen, täyttääksemme pyynnön tai tiedottaaksemme kilpailun tai arvonnan tuloksista.
Näiden seikkojen vuoksi voi olla välttämätöntä, että Beiersdorf luovuttaa henkilötietoja muille maailmanlaajuisen Beiersdorf-konsernin yrityksille tai ulkopuolisille palveluntarjoajille, jotka käsittelevät tietoja edelleen. Palveluntarjoajat voivat saada tiedot käyttöönsä esimerkiksi lähettäessään tuotteita, jakaessaan markkinointimateriaalia tai kilpailujen yhteydessä. Beiersdorf edellyttää, että nämä osapuolet käsittelevät henkilötietoja ohjeidemme ja tämän tietosuojalausunnon mukaisesti.
Kaikki muu käyttäjän henkilötietojen siirtäminen, esimerkiksi kirjautumistietojen siirtäminen sivustostamme ulkopuolisen sosiaalisen yhteisön sivulle tai verkkopalveluun kuten Facebookiin tai Twitteriin, vaatii käyttäjän etukäteen antaman luvan. Beiersdorf vakuuttaa, että se ei myy tai vuokraa käyttäjän henkilötietoja kolmannen osapuolen käyttöön. On kuitenkin mahdollista, että joudumme luovuttamaan käyttäjän henkilötietoja, jos jokin laki tai pakote näin vaatii.